Ajattelin kokeilla vaihteeksi jotain erilaista salaattia, ja keksin, että mitäs jos yhdistäisi avokadoa ja jääkaappiin puolukka-porkkanamarmeladin teosta yli jääneet porkkanat. Mainio talvisalaattiohje löytyi Pastanjauhantaa blogista, mutta otin siitä omaan reseptiini vain porkkanoiden paahtamisen. Ja hyvää tuli näinkin.Pääruoaksi tein poron ulkofilettä sinihomejuuston ja ruisleivän päällä sekä paahdettuja chilisiitakesieniä. Fileviipaleiden päälle itsetehtyä puolukka-porkkanamarmeladia. Poron kanssa pitää olla tarkkana, että file ei ole pannulla ja uunissa liian pitkään. Lopputuloksesta saattaa helposti tulla hieman kuivakka.
Kuori ja pilko porkkanat ja keitä suolavedessä kymmenisen minuuttia. Murskaa valkosipulinkynnet esimerkiksi huhmareessa, lisää jauhettu korianteri, oliiviöljyä ja punaviinietikkaa. Laita lähes kypsät porkkanat uunipellille ja peitä ne valkosipulitahnalla. Halkaise pestyt limetit ja laita ne pannulle leikkauspuoli alaspäin. Ripottele manteleita porkkanoiden ympärille ja paahda 180 asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia.
Revi, pese ja linkoa salaatit. Kun porkkanat ovat paahtuneet, purista mehu limeteistä kulhoon, lisää oliiviöljyä ja punaviinietikkaa. Limetin puristamiseen kannattaa käyttää esimerkiksi grillipihtejä, jotta näpit eivät pala. Lohko avocadot. Yhdistä porkkanat, mantelit ja avocadot kulhossa ja pyörittele limekastike sekaan. Lisää salaatit ja nostele sekaisin. Pyöräytä päälle pari kierrosta mustapippuria.
Ainesosat:
3 porkkanaa
5 valkosipulinkynttä
manteleita
1 tl jauhettua korianteria
2 limettiä
2 avokadoa
punaviinietikkaa
oliiviöljyä
rucola-salaattia
frisee-salaattia
Kannattaa huomata, että jos ruokajuomana on punaviiniä, se on syytä jättää pääruoalle. Limetin mehu ei oikein tule toimeen viinin kanssa.

Pilko siitakkeet ja laita kuivalle ja kuumalle pannulle. Lisää pilkottu chili. Paahda kunnes neste on alkamassa erottua ja lisää voi. Anna hautua hetki matalalla lämmöllä.
Ainesosat:
100g siitakesieniä
2 pientä chilipalkoa
voita

Leikkaa pyöreitä paloja täysruisleivästä. Käytä sinihomejuustoa hetki mikrossa, jotta se pehmenee. Lisää loraus oliiviöljyä ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä juustomassa leipäpyörylöille, laita uuninkestävälle lautaselle ja kuumaan uuniin.
Jaa poron ulkofile kolmeen osaan, siten, että kaikki palat mahtuvat pannulle. Paista voissa muutama minuutti kummaltakin puolen, että pinta ruskistuu. Siirrä palat uuninkestävään astiaan, pudota uunin lämpötila noin 125 asteeseen ja laita palat uuniin noin 10 minuutiksi.
Ota leivät ja poron fileet uunista, viipaloi fileet ja asettele leiville. Koristele puolukka-porkkanamarmeladilla ja lisää lautaselle paahdetut sienet.
Ainesosat:
400 g poron ulkofilettä
täysruisleipää
125 g sinihomejuustoa
oliiviöljyä
porkkana-puolukkamarmeladia

