torstai 10. maaliskuuta 2011

Banaania ja kanaa uunissa




Jääkaapissa sattui olemaan jauhettua kanaa ja pari päivää aikaisemmin ostetut banaanit alkoivat menettää uhkaavasti ryhtiään. Eipä siis muuta kuin ruoanlaittoon. Jauhetun kanan kypsensin ensi pannulla ja banaani sai seurakseen kookosmaitoa ja ruiskuoren. Lisukkeena tarjosin vihreää salaattia.

Ainesosat:
400 g jauhettua broileria
3 isoa banaania
kevätsipulia
4 pientä herkkusientä
n. 1 dl kermaa
0,5 dl sitruunamehua
n. 1 dl kookosmaitoa
ruiskorppujauhoja
rypsiöljyä
korianteria
nokare voita

jäävuorisalaattia
friseesalaattia
oliiviöljyä

Paahda pieniksi kuutioidut herkkusienet pannulla. Siirrä lautaselle ennen kuin neste vapautuu sienistä ja ne menettävät jämäkkyytensä. Ruskista jauhettu broileri pannulla tilkassa rypsiöljyä. Mausta suolalla, pippurilla ja jauhetulla korianterilla. Kun kana on kypsää, lisää paahdetut sienet ja pieneksi pilkottu kevätsipuli. Voitele uunipannu nokareella voita ja kaada broileri-seos pannuun.

Kuori banaanit ja halkaise ne keskeltä. Sekoita kerma, sitruunamehu ja kookosmaito keskenään ja dippaa banaaninpuolikkaat seoksessa ja pyörittele ruiskorppujauhoissa. Asettele uunipannulle broileri-seoksen päälle. Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Porkkana-avokadosalaattia ja poron ulkofilettä

Ajattelin kokeilla vaihteeksi jotain erilaista salaattia, ja keksin, että mitäs jos yhdistäisi avokadoa ja jääkaappiin puolukka-porkkanamarmeladin teosta yli jääneet porkkanat. Mainio talvisalaattiohje löytyi Pastanjauhantaa blogista, mutta otin siitä omaan reseptiini vain porkkanoiden paahtamisen. Ja hyvää tuli näinkin.

Pääruoaksi tein poron ulkofilettä sinihomejuuston ja ruisleivän päällä sekä paahdettuja chilisiitakesieniä. Fileviipaleiden päälle itsetehtyä puolukka-porkkanamarmeladia. Poron kanssa pitää olla tarkkana, että file ei ole pannulla ja uunissa liian pitkään. Lopputuloksesta saattaa helposti tulla hieman kuivakka.

Kuori ja pilko porkkanat ja keitä suolavedessä kymmenisen minuuttia. Murskaa valkosipulinkynnet esimerkiksi huhmareessa, lisää jauhettu korianteri, oliiviöljyä ja punaviinietikkaa. Laita lähes kypsät porkkanat uunipellille ja peitä ne valkosipulitahnalla. Halkaise pestyt limetit ja laita ne pannulle leikkauspuoli alaspäin. Ripottele manteleita porkkanoiden ympärille ja paahda 180 asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia.

Revi, pese ja linkoa salaatit. Kun porkkanat ovat paahtuneet, purista mehu limeteistä kulhoon, lisää oliiviöljyä ja punaviinietikkaa. Limetin puristamiseen kannattaa käyttää esimerkiksi grillipihtejä, jotta näpit eivät pala. Lohko avocadot. Yhdistä porkkanat, mantelit ja avocadot kulhossa ja pyörittele limekastike sekaan. Lisää salaatit ja nostele sekaisin. Pyöräytä päälle pari kierrosta mustapippuria.

Ainesosat:
3 porkkanaa
5 valkosipulinkynttä
manteleita
1 tl jauhettua korianteria
2 limettiä
2 avokadoa
punaviinietikkaa
oliiviöljyä
rucola-salaattia
frisee-salaattia

Kannattaa huomata, että jos ruokajuomana on punaviiniä, se on syytä jättää pääruoalle. Limetin mehu ei oikein tule toimeen viinin kanssa.





Pilko siitakkeet ja laita kuivalle ja kuumalle pannulle. Lisää pilkottu chili. Paahda kunnes neste on alkamassa erottua ja lisää voi. Anna hautua hetki matalalla lämmöllä.

Ainesosat:
100g siitakesieniä
2 pientä chilipalkoa
voita



Leikkaa pyöreitä paloja täysruisleivästä. Käytä sinihomejuustoa hetki mikrossa, jotta se pehmenee. Lisää loraus oliiviöljyä ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä juustomassa leipäpyörylöille, laita uuninkestävälle lautaselle ja kuumaan uuniin.

Jaa poron ulkofile kolmeen osaan, siten, että kaikki palat mahtuvat pannulle. Paista voissa muutama minuutti kummaltakin puolen, että pinta ruskistuu. Siirrä palat uuninkestävään astiaan, pudota uunin lämpötila noin 125 asteeseen ja laita palat uuniin noin 10 minuutiksi.

Ota leivät ja poron fileet uunista, viipaloi fileet ja asettele leiville. Koristele puolukka-porkkanamarmeladilla ja lisää lautaselle paahdetut sienet.

Ainesosat:
400 g poron ulkofilettä
täysruisleipää
125 g sinihomejuustoa
oliiviöljyä
porkkana-puolukkamarmeladia

torstai 20. tammikuuta 2011

Parmesan-kuorrutettua kananpoikaa kookosriisipedillä



Pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen ensimmäisenä ateriana on kananpojan sisäfileitä riisipedillä. Aromia ja voimakkuutta saadaan parmesan-kuorrutuksella.

Riisi kannattaa laittaa kiehumaan hyvissä ajoin. Varsinkin, jos tarkoituksena on tehdä kokojyväriisiä, on sen hyvä antaa hautua kypsäksi rauhassa. Itse annoin riisin poreilla kolmisen varttia.

3 dl vettä
5 dl kookosmaitoa
1 luomukasvisliemikuutio
3 dl kokojyväriisiä

Anna veden kiehahtaa, lisää liemikuutio ja kookosmaito. Lisää riisi vasta kun neste kiehuu jälleen. Alenna lämpötilaa ja anna kiehua hiljalleen. Sekoita välillä.

Väriä ja raikkautta ruokaan saa tomaatti-kevätsipulisalsalla.

2 tomaattia
50 g kevätsipulin latvaosia
oliiviöljyä

Kuutioi tomaatit ja pilko kevätsipulin vihreät latvaosat. Laita sipulin vaaleat varret sivuun. Lisää oliiviöljyä ja laita jääkaappiin maustumaan.



Kastikkeen kananpojan sisäfileille teen herkkusienistä ja aurinkokuivatusta tomaatista.

4 isoa herkkusientä (300 g)
6 aurinkokuivattua tomaattilohkoa
rypsiöljyä
600 g kanapojan sisäfileitä
jauhettua korianteria
2 dl luomukermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen pikakahvia
kierros valkopippuria myllystä
kevätsipulin varsia
100 g parmesaania kuorrutukseen

Kuutioi sienet ja paahda kuumalla pannulla. Siirrä sivuun. Ruskista kanapalat tilkassa rypsiöljyä ja lisää kuutioidut aurinkokuivatut tomaatit ja paahdetut sienet. Lisää kerma ja mausteet. Anna hautua vartin verran tai kunnes riisi on valmista. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lisää pilkotut kevätsipulin varret ja rakenna ruoka uunivuokaan. Riisipeti reunoille ja kananfileet kastikkeineen keskelle. Lisää parmesanraaste ja kuorruta kuumassa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on saanut väriä.

Ennen tarjoilua koristele kevätsipuli-tomaattisalsalla.