torstai 13. marraskuuta 2008

Kanapullia ja pottumuusia

Chicken balls and mashed potatoes

Lihapullat, ruskea kastike ja perunamuusi on perinteistä pohjoismaista ruokaa. Pienillä muutoksilla ateriasta tulee terveellisempi ja maku saa hieman kansainvälistä vivahdetta. Muuten ruoka onkin kuin mummon tekemää.

Ainesosat:
400 g jauhettua broileria
5 tomaattia
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 muna
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
suolaa, mustapippuria, korianteria

1 kg jauhoisia perunoita
50 g voita
2dl maitoa
suolaa

0.5 dl rypsiöljyä
1 rkl täysjyvävehnäjauhoja
1 rkl ruisjauhoja
5 dl kasvislientä
2 rkl sinappia
1 tl hedelmäsokeria
pikakahvijauhetta
2 dl ruokakermaa
mustapippuria, suolaa

Pilko tomaatit ja sekoita muiden ainesten kanssa yhteen. Anna kanapullataikinan vetäytyä hetken aikaa. Jos taikina tuntuu kovin kuivalta, lisää tilkka maitoa tai vettä. Pyöritä taikinasta palloja ja paista uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Keitä perunat runsaassa vedessä ja kuori kypsänä. Lisää voi ja muussaa tasaiseksi. Lisää kuumennettua maitoa vähän kerrallaan kunnes muussi on sopivan tuntuista.

Kuumenna rypsiöljy pannulla ja lisää jauhot. Ruskista jauhoja muutama minuutti ja kaada kasvisliemi joukkoon vähän kerrallaan. Mausta sinapilla. Lisää kerma ja ripaus pikakahvia. Tarkista maku ja lisää hedelmäsokeria tarpeen mukaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti