
Päivällisestä tulee kuin itsestään juhlavampi, kun alkuruoka on hieman näyttävämpi. Vaikka tämänkertainen pääruoka hakeekin vaikutteita eteläisemmästä Euroopasta, alkuruoka on mauiltaan ja raaka-aineiltaan selvästi lappilainen.
Ainesosat:poron sisäfilettä, voita
vehnärieskaa
jälkiuunileipää
rosmariinia
Aatun mustikkakastiketta
tuorejuustoa
broileria, siideriä
rypsiöljyä
riisiä, korianteria
herkkusieniä
kesäkurpitsaa
kaakaota, kanelia
chiliä
tomaattia, sipulia
rakuunaa
valkoista balsamiviinietikkaa
oliiviöljyä
Paista broilersuikaleet rypsiöljyssä kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää pari desiä kuivaa omenasiideriä ja anna hautua miedolla lämmöllä. Keitä riisi ohjeen mukaan ja lisää riisin joukkoon silputtua korianteria juuri ennen tarjoilua.
Sulata hieman voita kuumalla pannulla ja paista poronfile kokonaisena kaksi-kolme minuuttia kummaltakin puolelta. Siirrä file leikkuulaudalle ja leikkaa siitä parin sentin paksuisia siivuja. Voitele rieska ja jälkiuunileipä tuorejuustolla, laita ne päällekkäin ja leikkaa pyöreällä muotilla annospaloja. Rakenna alkupala leivästä ja kahdesta poronfilesiivusta. Lisää kauhallinen mustikkakastiketta ja silputtua rosmariinia.Viipaloi herkkusieni ja paahda kuivalla kuumalla pannulla. Lisää rypsiöljyä ja kesäkurpitsasuikaleet kun herkkusieni on kypsynyt hieman, mutta on vielä kiinteä. Mausta kaakaolla, kanelilla ja chilillä.
Leikkaa tomaatti ja sipuli siivuiksi, lisää silputtua rakuunaa, balsamiviinietikkaa ja oliviöljyä ja anna vetaytyä hetki jääkaapissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti