Kotimaisten omenien kypsyminen antoi kimmokkeen käyttää niitä myös ruoanvalmistuksessa. Kaakao ja chili ovat mainio yhdistelmä jo sellaisenaan, mutta yhdistettynä kotimaiseen omenaan, voidaan puhua jo suomalais-meksikolaisesta liitosta. Kokonaisuus kaipaa tosin hieman lisättyä hedelmäsokeria taittamaan omenan happamuutta.

Ainesosat:
omenaa, kaakaota
chiliä, cheyenne pippuria
valkoista balsamicoa
hedelmäsokeria
rypsiöljyä
seesamöljyä
broileria
rosmariinia
tomaattia, kevätsipulia
jäävuorisalaattia, raejuustoa
pinjan siemeniä
oliiviöljyä
mustapippuria
basmatiriisiä
Omenat kuoritaan ja siemenkodat poistetaan. Omenakuutiot freesataan pannulla rypsiöljyssä. Maustetaan kaakaolla ja pippureilla. Lisätään hieman hedelmäsokeria. Annetaan hautua miedolla lämmöllä reilu puoli tuntia, tarkistetaan maku.

Broilerin suikaleet paistetaan kypsäksi tilkassa rypsiöljyä ja maustetaan rosmariinilla. Riisi keitetään pakkauksen ohjeen mukaan. Jäävuorisalaatti leikataan ohuiksi suikaleiksi, huuhdellaan jääkylmässä vedessä ja lingotaan kuivaksi. Kevätsipulien vihreät varret pilkotaan salaattiin. Pinjansiemenet paahdetaan kuivalla pannulla ja lisätään joukkoon. Salaatti viimeistellään lorauksella oliiviöljyä ja muutamalla ruokalusikallisella raejuustoa. Maustetaan mustapippurilla. Tomaatit ja kevätsipuleiden vaalea osa pilkotaan ja sekoitetaan. Maustetaan tilkalla valkoista balsamicoa ja oliiviöljyä.