sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Lohta ja riisiä

Salmon and rice

Lohesta saa nopeasti ja helposti maukasta ruokaa. Kun sattumalta sain käsiini oikeaa merilohta pussissa kasvatetun sijasta, ajattelin tehdä vähän monipuolisemman kokonaisuuden, salaatin, lisukkeen ja lohen.

Salmon and riceAinesosat:
merilohta
basmatiriisiä, korianteria
herkkusieniä, tomaattia
rakuunaa, rypsiöljyä
jäävuorisalaattia
kevätsipulia
pinjan siemieniä
basilikaa
oliiviöljyä


Lohi on leikattu medaljongeiksi, ja paistettu lempeällä lämmöllä omassa rasvassaan. Riisiin saadaan väriä ja makua lisäämällä korianteria juuri ennen tarjoilua. Tomaattien mehu ja siemenet on otettu erikseen ja paistettu rypsiöljyssä yhdessä paahdettujen herkkusienien kanssa. Mausteiksi suolaa ja rakuunaa. Salaattiin jäävuorisalaattia, kevätsipulia, tomaatin kuoret kuutioituna, paahdettuja pinjan siemeniä, basilikaa ja oliviöljyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti