sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Itämainen teema: Taikinanyyttejä ja valkosipulia

Oriental theme: Jiaozi and garlic

Taikinanyytit, Jiaozi, ovat Aasiassa varsin yleinen ruokalaji. Jotkin lähteet väittävät, että tällainen tapa tehdä ruokaa olisi kulkeutunut Aasiaan lännestä, jopa Suomesta saakka. Sinänsä tämä on uskottavaa, esimerkiksi Karjalan piirakathan tehdään varsin samalla tavalla.

Tällä kertaa kuitenkin ateria tehdään kiinalaiseen tapaan. Ruoan valmistus näin on hyvin työlästä, mutta samalla myös erinomainen tilaisuus valmistaa päivällinen porukalla ystävien kanssa.

Ainesosat:
selleriä
jauhettua broileria
inkivääriä
valkosipulia
kevätsipulia
korianteria
kananmunaa
vehnätaikinaa

Ainesosat silputaan ja sekoitetaan keskenään. Vehnätaikinan voi tehdä kuten pastataikinan, jauhoista, vedestä ja munista. Taikinasta otetaan pieniä paloja, jotka kaulitaan ohuiksi ja pyöreiksi. Täytettä lisätään lusikallinen ja nyytti suljetaan huolellisesti. Nyytit kypsennetään suuressa kattilassa. Annos nyyttejä laitetaan kiehuvaan veteen, ja kun vesi kiehuu uudelleen, lisätään hieman kylmää vettä. Tämä toistetaan kolme kertaa, ja nyytit ovat valmiita.

Tällä kertaa valmistimme nyytit edellisenä päivänä, ja päivälliselle ne paistettiin vielä pannussa rypsiöljyssä. Tarjoillaan yhdessä soijakastikken ja raastetun valkosipulin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti